Keppariharrastus

Mitä keppariharrastus on? Teksti: Nekku

Keppariharrastus on monipuolista ja sitä voi tehdä eri vakavuusasteella. Voi laukkailla kaupasta ostetulla kepparilla (enemmän leikkiä), voi tehdä kepparin ja hoitaa ja tehdä varusteita,voi painoittua yhteen lajiin tai olla monitoimitalli ja voi jopa järjestää virallisia kilpailuja! Keppareilla voi tehdä melkein kaikkea mitä oikellakin hevosilla. Lajeille teen oma blokipäivityksen tai sivun. Hieman vakavemmassa harrastuksessa jossa käydään kilpailuissa tai leireillä voi tavata paljon erilaisia ihmisiä sillä keppariharrastuksessa löytyy jokaiselle halukkaalle luultavasti jotain. Keppareissa on se hyväpuoli että niitä ei tarvitse ruokkia tietyin väliajoin tai niille ei tarvitse antaa oikeaa ruokaa, joten voi lähteä pitkällekkin lomalle.

 

Itse omistan tallin ja päivittelen tallin elämän pohjalta näitä nettisivuja. Olen tehnyt muutaman kepparin itse ja yhtä olen tekemässä. Olen pyrkinyt pitämään kepparimäärän pienenä, sillä silloin yhtä kepparia varten jää enemmän aikaa. Ratsastukseni ei ole säännöllistä, mutta ratsastan aina kuin voin. Varusteita teen kun siihen on tarvikkeita, ideaa ja innokkuutta.


 

Tämä teksti on osittain blogipäivitystäni. Alkuperäisen teksti on omani joka on blogissani Mitä keppihevosharrastus on?